Jännitystä työpäivään

Toisin kuin usein kuvitellaan, meidän työtehtävät on usein yllättävän monimutkaisia. Toki isoja sarjoja valmistaessa on myös niitä hieman tylsempiä päiviä.
Ympärillä oikeat ihmiset

Yrittäminen on välillä yksinäistä puuhaa. Joskus myös silloin, kun rinnalla on yhtiökumppani. Kun kumpikin on juuri aloittanut yrittäjänä, niin toiselta ei välttämättä saa kaipaamiaan vastauksia. Siksi on hyvä, että ympärillä on kontakteja, joilta voi tarpeen tullen hakea tukea ja neuvoja. Meillä Matimekilla näitä ihmisiä on useampia, mutta erityisesti kaksi ovat meille äärimmäisen tärkeitä. ”Kaikki eivät […]
Forssasta tilaa kasvulle

Nyt se tapahtui! Meidän muutto nimittäin. Uuden hallin ja sen laajennuksen myötä saimme käyttöömme 2500 neliötä, mikä on tuplasti enemmän kuin aikaisemmin.
Tänään töissä, huomenna koulussa

Me Matimekilla uskomme, että asenne on tärkein. Kaiken muun voi oppia. Opastamme työpaikalla ja tuemme työntekijöitämme, jos he haluavat kehittää omaa osaamistaan myös koulussa.
Porukalla Ramboa katsomaan!

Työyhteisö joka viihtyy yhdessä, tekee myös hyvää jälkeä yhdessä. Aina ei kuitenkaan voi viettää aikaa vain työpaikalla.
Yhdessä kilpailukykyisempiä

Sanotaan, että kaksi päätä toimii paremmin kuin yksi. Mutta mitä saadaan aikaan, kun meidän lisäksemme uuteen halliimme muuttaa myös jauhemaalaukseen erikoistunut Normipinta Oy?
Päivääkään emme vaihtaisi pois

Mitä jos tekisimme töitä itsellemme ja omalla tavallamme? Tämän ajatuksen pohjalle valettiin Matimekin perustukset, kun kuusi vuotta yhdessä työskennelleet Timo Nurmi ja Markus Salomaa päättivät perustaa oman yrityksen.
Tehdaskin voi olla kodikas

”Muistamme sen päivän kuin eilisen. Meidät kaikki työntekijät pyydettiin ulko-ovelle ja odotimme jännittyneinä, mitä seuraavaksi tapahtuu.
Jokainen pellin pala on tärkeä

Meiltä kysytään usein, että mitä te siellä Matimekilla oikein valmistatte? No lyhyesti sanottuna pellin paloja. Mutta oletko koskaan ajatellut mihin kaikkeen erilaiset pellin palat voivat taipua?
Metallicaa metallin työstäjille

Sanotaan, että on lähdettävä työpaikan ulkopuolelle, jotta voi oikeasti tutustua työkavereihinsa. Työpaikalla kun ollaan aina jonkinlaisessa nokittelujärjestyksessä.