Virallisesti meidän jengiä

Kun ensimmäiset huonekasvit jaettiin Matimekin henkilökunnalle vajaa vuosi sitten, ihmetys oli melkoinen.
Matimek uusien tekijöiden silmin

Työperheemme on kasvanut viimeisten kuukausien aikana jälleen muutamalla työntekijällä, kun Markus ja Eeti liittyivät riveihimme.
Kehittämisavustusta hallilaajennukseen

Matimekille on myönnetty kehittämisavustusta Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta 2014–2020.
Pieniä/suuria tekoja hetkeen

Koska epidemia potkii pahiten pieniä palveluyrittäjiä, Matimek on hengessä mukana, ja kävi ostamassa nipun lahjakortteja henkilökunnalle.
Ajan kanssa ja nautiskellen

Jos olet joskus käynyt Italiassa, olet ehkä huomannut, että sikäläinen ruokakulttuuri on melko erilainen kuin meillä täällä Suomessa.
Maailma tarvitsee nopeita tekijöitä

Forssalainen Jospak valmistaa ekologisia vuokapakkauksia, joissa on jopa 85 prosenttia vähemmän muovia, kuin vastaavissa tuotteissa yleensä.
Perheeseen kannattaa panostaa

Meiltä kysytään välillä, miksi panostamme yrityskulttuuriin ja työntekijöihimme enemmän, kuin ehkä tarvitsisi?
Jo joutui taas yksi työvuosi…

Miten erottua ja jäädä asiakkaan mieleen? No tietysti paras tapa on hoitaa tilaukset tyylillä, ammattitaidolla ja aikataulussa.
Luottamus avain tehokkuuteen

Meillä Matimekilla ajatellaan, että kun pidämme huolen työntekijöistämme, he pitävät hyvää huolta asiakkaistamme.
Kehittämisavustusta uuteen levytyökeskukseen

Matimekille on myönnetty kehittämisavustusta Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta 2014 – 2020.