Isot investoinnit

Isot investoinnit

En jaksa uskoa, että sellaista henkilöä tai yritystä löytyy, joille isot investoinnit ei aiheuttaisi yhtään ns. kylmää hikeä. Nämä kun ovat yrityksen toiminnalle ratkaisevia päätöksiä, ja kaikkien asioiden pitää mennä oikein, koko prosessin ajan. Meidän Levytyökeskuksen uusimisesta päätettiin jo syksyllä 2021. Asennukset alkoi keväällä -22, ja kesällä -22 kone saatiin käyttökuntoon, ja siitä eteenpäin se onkin toiminut melko virheettömästi. Koko prosessi siis päätöksestä maaliin, kesti noin vuoden. Valehtelisin, jos sanoisin että asia ei mennyt yhtään uniin, varsinkin siinä vaiheessa kun rahoituksesta ja varsinkin sen mittakaavoista sovittiin.

Mutta ainakin tällä kerralla pelko oli turhaa, kone toimii kuten pitää, ja investointi on osoittanut jo tarpeellisuutensa. Antaa Priman siis laulaa sekä louskuttaa vaan, ja jätetään murehtimiset toisaalle.

Jaa artikkeli

Lisää artikkeleita

Metalliukkelit taiteilee 

Ammattilaiset on ammattilaisia, ja niiden joukossa on hienoa työskennellä. Paljon vinoja pintoja, yms ärsykkeitä, silti kaikki palikat meni paikoilleen kuten Legot. Hienoa työtä Matimek ja

Isot investoinnit

En jaksa uskoa, että sellaista henkilöä tai yritystä löytyy, joille isot investoinnit ei aiheuttaisi yhtään ns. kylmää hikeä. Nämä kun ovat yrityksen toiminnalle ratkaisevia päätöksiä,

Tilaa uutiskirjeemme